Alisa

18-vuotias lukiolainen. Punaiset hiukset, harmaanvihreät silmät, 160 senttiä pitkä; pienikokoinen. Valmistun ylioppilaaksi 2016, jonka jälkeen suunnitelmat ovat enemmän tai vähemmän auki. Harrastan hevosia tämän URL-aktiivisen keppihevosharrastuksen lisäksi, ja minulla on vuokrahevonen.

Mulle saa nauraa ja osaan itsekin nauraa itselleni. Mun huumorintaju kohdistuu lähinnä itseironiaan, leikkimieliseen piikittelyyn ja ihan saamarin lapsellisiin aihepiireihin. Heittäydyn välillä tilanteisiin sydämeni kyllyydestä, mutta eiköhän se oo ihan luvallista - vaikka nolaankin itseni suhteellisen usein. Stressin alla en saa mitään järkevää aikaseksi ja muutun jopa vähän äksyksikin, jonka takia en tykkää muiden määräämistä aikatauluista, liiasta tehtävämäärästä, vaatimisesta tai aikaansaamattomuudesta. Haluan päiviini hiljaisia hetkiä ja viihdyn hyvin yksin kaiken sosialisoitumisen jälkeen. Mun asioista saa silti olla kiinnostunut ja voi kysyä pelkäämättä mun loukkaantuvan. Tykkään tutustua uusiin naamoihin, mutta olen itse aivan aloitekyvytön.

Keppihevosia olen harrastanut aktiivisesti vuodesta 2008 aina vuoteen 2013 asti, jolloin lopetin virallisesti. Vaikka olin harkinnut päätöstäni jo pitkään, se ei siltikään pitänyt, ja nyt ollaan taas tässä. Ei ehkä yhtä aktiivisena, mutta ollaan kuitenkin.
Aktiivisten keppariharrastusvuosieni aikana olen kokenut paljon ja ehkä siinä samalla hieman oppinut jotain, vaikka aika huvittavalta kuulostaa. Minua on kiusattu, ja olen joutunut lähinnä yksin pärjäilemään sen faktan kanssa. Myös tämä harrastus on kehittänyt kuvaussilmää, pitänyt mut tosi hyvässä fyysisessä kunnossa (joka tosin rapistui lopetuksen jälkeen olemattomiin), sekä parantanut editointitaitoja ja visuaalista silmää. Ja tämän kaiken ohella näyttänyt maailmaa ja tuonut aina hieman rahaa.
Toimin aikoinani Youtubessa KhtNatasha - nickillä sekä mulla oli Stickasses - niminen blogi. Ainoa paikka, jonne jäin, oli Suomen Keppihevosfoorumi, josta minut löytää nimellä Alisa.
Nykyään omistan 5 kepparia. Koitan pitää määrän alhaisena, sillä tarvitsen hevosiani lähinnä kisoihin. Jännevamman takia en voi mennä keppareilla kovinkaan usein muutoin, mutta harrastukseni on lähinnä bloggausta, ompelua, kisaamista, kuvausta ja ihan vaan näissä piireissä viihtymistä.

Instagramissa olen khtwindna, ja joitakin videoitani on nähtävissä Vimeossa.

2 kommenttia:

  1. Kiinnostais muuten tietää että onko ne sun tarhat ja talli vielä olemassa vai onko purettu pois? Tosi kiva kun alotit bloggaamisen uudestaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne purettiin kun muutin Ulvilaan. :) Esteistä mulla ei sen sijaan ole harmainta aavistustakaan missä lienevät.

      Poista