sunnuntai 30. elokuuta 2015

Kesä kuvissa

Kesän kestänyt kuumotus, pelotus ja jännitys tiivistyy viidakkoveitsellä huidottavaan, äärettömän tiheään kiinteään muotoon aina syksyä kohden mennessä; etenkin tänä vuonna. Luvassa on kahdet ylioppilaskirjoitukset ensi kuussa ja kolmet helmikuussa. Kurssien paukutus sekavassa tilassa molemmat silmät eri kirjoja lukien lienee tämän lukukauden aihe. En tiedä, ehkä tässä saisi aikaan ihan hyvänkin todistuksen ja kovan karsastuksen.

Onneksi tässä on oikeasti ollut se kesä välissä, ei huipuin, mutta silti ihan mieluinen. Ajan kanssa opin myös arvostamaan koulujen tuomaa rytmiä, koska loma-aikoina kusen sellaisissa aivan täydellisesti.

© Vilma
En oikeastaan tajunnut olevani pirteä ja energinen istahtaessani matikanluokkaan ensimmäistä kertaa abina, joten yllätin myös itseni kaikkien opettajien lisäksi. Alamäkilaukkailu Yyterissä, vanhojen ja uusien tuttujen näkeminen, reissaaminen, hetken hengähtäminen ja sitten taas juhliminen selkeästi teki terää. Mikään päivä ei ole aina ollut aivan yhtä huippu; on tietenkin tullut itkettyä, ärsyynnyttyä ja murehdittuakin jonkin verran. Ollaan kuitenkin plussan puolella. Keppariharrastuksen aloittaminen uusiksi näkyy jo palona editoinnin ja kuvaamisen ääreen, joka väritti vanhalla, tutulla tavalla mennyttä kesää. Kisoja, valmennuksia, ompelua, hullua inspiraatiota musiikista.. Ei kaikkea edes "harrastamattomana" viime vuotenani tajunnut ihan kaipaavansa, mutta nyt se tuntuu olevan tosi olennainen osa mua.
Suunnilleen 100 päivää kunnon koulunkäyntiä enää. Sitten luvassa on - ah, niin ihana - lukuloma, ja näyttäydyn enää lukiossa kevään kirjoitusten sekä kevätjuhlan verran. Pelottaa.

© Kht Ezmerella
© Joey

 
 
 
 

torstai 13. elokuuta 2015

Wait for me to come home



VAROITUS! KUVIA, VIDEOITA JA TEKSTIÄ AIVAN MAHDOTTOMAN PALJON.

Ostin Donen syksyllä 2009 silloisen ystäväni kanssa yhteiseksi, sillä hän rahapulassa ei voinut hankkia oria kokonaan itselleen. Oma osuuteni oli siis lähinnä hankittu ystäväni puolesta, vaikka sain toki ratsastella Donella silloin kun huvitti. Se asui suurimman osan ajasta luonani, sillä ystävältäni puuttui talli. Olin tällöin itse 12-vuotias, vietin ensimmäistä kepparivuottani, eli tasoltani lähentelin untuvikkoa. Videoiden teko oli ehtinyt jo kuitenkin startata KhtNatasha-nimimerkin takana Youtubessa, jonne Donekin päätyi esille nopeasti.
Ensimmäinen kerta ratsailla, kuvan otti toinen omistaja
Ystäväni suorastaan hypetti Donea, joka ei oikeastaan juurikaan napannut minuun. Olihan se minusta tosi hieno, muttei kovinkaan kiinnostava. Siitä tehtiin, tottakai, tallin vaikein hevonen, jolla kukaan muu kuin minä ja ystäväni pystyneet menemään. Ystävä haaveili menestyksekkäistä kilpaurista ja usutti Donea minun kauttani somessakin näkyvämmäksi, joka kiistämättä onnistui siihen aikaan erittäin hyvin. Usean muunkin kiinnostuttua meidän harmaasta puoliveriorista, rupesin itse pitämään siitä ja aloin ratsastella Donella yksinkin. Hevonen oli myyty kovan tason kilpurina meille, ja itse enemmän kouluratsastuksesta kiinnostuneena halusin Donesta itselleni kouluratsun. Vähitellen, ajan kanssa, aloin tottua Donen pitkänomaiseen rakenteeseen.

Ensimmäisissä kisoissa kävimme marraskuussa 2009. Kyseessä oli koulukisat ja osallistuimme erittäin mahtipontisesti H:B - luokkaan. Ystäväni oli kisahoitaja ja minä kisasin voitokkaasti, sillä paluumatkalla toimme kaksi sylillistä intoa ja ensimmäisen sijan ruusukkeen. Ensimmäisten kisojen myötä Donesta taisikin alkaa muodostua entistä nopeammin se ykkösheppa, jonka myyminen alkaisi käymään vaikeaksi vuosien kuluessa. Vuosi 2010 piti sisällään runsaasti kisoja ja pientä kehitystä omalta osaltani, sillä olin edelleen melko uusi harrastaja. Se näkyi niin kunnossa, tyylissä kuin asenteessa. Vaikka kestävyyttä mulla oli jo entuudestaan, väsyin nopeasti uusia askeleita harjoitellessa ja tyyli oli aivan hukassa, mutta kunnianhimoa, itsekriittisyyttä ja -kuria löytyi sitten senkin edestä. Vuoden 2010 kuluessa edistystä alkoi jo näkyä; onnistuin saamaan liitoa Donen askeleisiin ja omakin kunto kesti hypätä isolla hepalla enemmän kuin 90 senttiä. Kävimme yhä enemmän kisoissa voitokkaasti ja vuoden aikana niitä kertyikin lähemmäs kymmenen.



Samana vuonna myös ystäväni, Donen toinen omistaja, alkoi kadota kuvioista. Hevonen jäi vähän kuin kokonaan omaksi, vaikka en ostanutkaan sitä toista puolikasta heti, vaan vasta vuoden loppupuolella. Jouduin maksamaan puolikkaasta Donesta tuplahinnan, mutta ei se mitään - kyse oli edelleen säälittävän pienestä summasta.
2011, Yyteri. © rronjaa
Maastoesteosuus kenttäkisoista 2011, asiallinen sensurointi
Tähän mennessä Done alkoi saamaan näkyvyyttä netissä entistä enemmän näyttelyiden ja tuben ansiosta, ja vuosi 2011 starttasi jo aivan uudella sävelellä. Donen sanottiin sopivan minulle tosi hyvin, ja joidenkin mielestä olimme ihan ykkösratsukko. Talven koomailun jälkeen lähdimme pk-seudulle ensimmäistä kertaa kisaamaan, ja kotiuduimme useamman ruusukkeen kanssa. Kyseisten kisojen jälkeen tutustuin myös uusiin harrastajiin enemmän, ja tämän jälkeen aloin tehdä useita visiittejä sinne päin. Kisojakin kertyi samalla monin verroin enemmän, joista saavutimme yhä enemmän sijoja. Kotopuolessa ratsastustyylini oli muuttunut paljonkin, ja kehitys otti harppauksia eteenpäin. Loppuvuodesta pääsimme jännittämään vuonna 2012 ilmaantuvia ensimmäisiä keppihevosten SM-kisoja, jotka pidettiin tällöin Lahdessa. Valintani koululuokassa ei välittömästi kohdistunut Doneen, mutta syystä tai toisesta vaihdoin alkuperäisen ratsuni siihen. Adrenaliinia täynnä lähdimme 26.5.2012 Lahteen, jossa meidät otti vastaan kaverit, kova jännitys ja äärettömän lämmin sää. En kadu hetkeäkään kouluratsun vaihtoa, sillä kisoista tulimme kotiin samana yönä 1. sijan ruusuke ja pokaali kourassa! Myös mukanani oli esteluokissa AP Cherrykiss-niminen tamma, joka sekin repäisi 1. sijan kahdesta korkeimmasta luokasta, eli myös tästä nimitetystä estemestaruus-luokasta. Hitto, mä olin yllättynyt ja ylpeä.
SM-kisa-alueella oli lähellä nätti, aukea alue. Oli pakko mennä! © Anna
© Myster
© Anna

Kotona mua oli kuitenkin painanut jo pitkään jalkakivut. Tai no, ne hidastivat menoa, mutta tarpeeksi suurta painoarvoa en asialle antanut. Donen kanssa touhuilu jatkui edelleen yhä korkeammilla esteillä ja kovemmalla koululla. Parhaimmillaan hypeltiin 115 cm, joka oli viisi senttiä matalempi kuin ennätykseni kepparilla ylipäätään. Ori oli muodostunut melkoiseksi silmäteräksi, johon en malttanut melkeinpä kenenkään antaa koskea. Minne ikinä meninkin, raahasin Donen mukaan, vaikkei se aivan optimaalinen hevonen itselleni koskaan ollutkaan. Se ei ollut sopivan kokoinen tai painoinen, jotta saisin tehtyä yhtä siistiä askellusta kuin joidenkin muiden hevosten kanssa, mutta siihen oli tottunut ja siitä oppi ihan oikeasti pitämään, vaikka kyseessä onkin pelkkä teinin ompelema kangasluomus, jonka toinen varhaisteini oli käsiinsä saanut.
2012 oli yksi aktiivisimmista vuosistani, ja Done oli suuressa roolissa aivan kaikessa mitä tuli eteen. Tein videoita, liikuin ympäri Suomea ja aina vain raahasin Donea mukanani. Lähistöllä minulla ei oikein ystäviä ollut edes, vaan vietin melkeinpä jokaisen viikonlopun jollain muulla paikkakunnalla kisaten ja nähden ystäviä. Sain niin Donella kuin muilla silloisilla kilpureillani hyviä sijoja, eikä taidettu koskaan tulla kotiin ilman ruusukkeita. Done loisti lähinnä koululuokissa, sillä esteille suosin pienikokoisia hevosia sekä poneja. Ori sen sijaan oli hevoskatraastani poiketen massiivinen tapaus, eikä se tuntunut yhtään niin hyvältä ja näppärältä esteratsulta kuin muut. Kür - luokat olivat aivan ykkösjuttu, ja niitä tulikin vedettyä tuona vuonna enemmän kuin muina vuosina.

Kht Cavallon kisoista 18.3.2012

Ns. konkreettinen ikä alkoi hevosessa myös näkyä, nimittäin kangas ei ollutkaan enää yhtään niin harmaa - pikemminkin sinertävän violetti. Jatkuva täyttäminen oli venyttänyt kangasta, harja alkoi huopaantua, mutta rei'iltä ollaan aina vältytty. Pohdin pitkään, miten Donen saisi palautettua entiselleen tai edes hieman paremman näköiseksi, ja päädyin kaikkien vaihtoehtojen jälkeen värjäämään tuon useampia, väriä kuluttavia kesiä, nähneen orin. Lopputulos oli hurja, sillä Done näytti melkein mustalta entisen harmaan sijasta. Olin silti lopputulokseen hyvin tyytyväinen, sillä yllättäen, violetti väri ei paljoa miellyttänyt silmääni kepparilla.

Uskomatonta mutta totta, 2013 oli sitä edeltävän vuotensa vastakohta. Kiinnostus hiipui hiljalleen, vaikka edelleen jaksoin vääntäytyä ulos ratsastelemaan ja kiersin kisoja. Olin edelleen aktiivinen reissaaja ja Done vakioheppa matkoille, ja kävinkin sen kanssa usein Helsingin seuduilla. Kisoista tuli edelleen kärkisijoja, mutta loukkaantumisilta ei vältytty. Kivut olivat yltyneet koviksi ja sain kärsiä siitä paljonkin, sekä tapaturma-alttius oli syystä tai toisesta aina kohdallani läsnä. Tämän takia meiltä jäi väliin SM-kisoissa kisaaminen tuona vuonna, mutta menin tottuneesti Donen kanssa paikalle olemaan. Hädän yllättäessä ori pääsi koulumestikseen silloisen harrastajan, Maran, ratsuksi, ja Mara nappasi Donella muistaakseni toisen sijan.
Donehypetys oli laajentunut mahdottomaksi, sillä orista haluttiin ottaa kuvia, minusta haluttiin ottaa kuvia Donen kanssa, ja jotkut halusivat ottaa Donen kanssa kuvan. Se oli mielestäni jotenkin tosi huvittavaa, monia vuosia vanha ja ei-mikään-upein keppari sai huomiota ihan missä kisoissa vain.

Kuukausi kuukaudelta meno alkoi olla yhä enemmän mitäänsanomatonta. Näin jälkikäteen kun muistelen, mitään ei tunnu tapahtuneen. Keppariharrastus meni jäihin ns. virallisesti elokuussa, ja Done siirtyi parin viikon päästä myyntiin. Hintaa orille muodostui tarjouskilvassa huikeat 168 euroa, ja se muutti Kht Crendeylle. Tämän jälkeen kaikki oli ikäänkuin pimennossa, eikä minua jaksanut lopulta kiinnostaakaan asia enää.





Nostin päätäni keppariharrastuksen parissa kunnolla kuitenkin jo vuoden päästä, 2014-2015 talvella, kun loin instagram-tilin. Hiljalleen mielessäni alkoi kutkuttaa ajatus Donen ostamisesta takaisin, sillä kaduin ihan mahdottomasti niin tunnearvokkaan kepparin myyntiä. Aloin etsiä eritoten Donea instan välityksellä toimiessani yhä edelleen entisenä harrastajana. Käyttäjänimikin sen sanoi; throwbackwindna. Kuulin kavereilta päivityksiä orin silloisesta sijainnista, ja pistinkin omistajalle viestiä halukkuudestani ostaa Done takaisin, mutta vastausta ei kuulunut, ja ori katosi taas pimentoon.

Minulle ilmoitettiin, että saisin nähdä Donen SM-kisoissa 2015, sillä taas uusi omistaja olisi starttaamassa sillä siellä. Niin omistajaa kuin Doneakaan ei kuitenkaan ilmaantunut, mutta hän otti vajaan kuukauden päästä yhteyttä, että on lopettamassa ja voisi myydä Donen minulle. Hinnasta sovittiin, ja sain hepan Kht Kuunkukan kisoissa 17. toukokuuta. Ulkoisesti Done ei ollut kovinkaan imartelevassa kunnossa, vaan väri oli kulunut, harjatuppo irronnut (ja harja oli muutenkin aivan kärsinyt) ja kangas entisestään hyvin venynyt. Oli silti pakko kokeilla, miltä heppa tuntui näin puolentoista vuoden tauon jälkeen ratsastaa, ja, noh, meni paremmin kuin odotin. Yksittäisenä liidettiin 110 senttimetrin yli, joka tuntui olleen minullekin siihen aikaan haaste. Olin aivan puolikuntoinen ja "taukoni" aikana oli tapahtunut vaikka mitä. Donen omistaja on tietääkseni vaihtunut myyntini jälkeen kolmesti ennen paluuta minulle, sekä joukkoon voidaan ynnätä useampi ylläpitokoti.
© Sohvi, Kht Caribia

Nyt Done on taas Kht Windnassa, kunnostettuna ja valmiina pyörähtämään vielä pari kertaa kisakentillä. Tullessaan minulle orilla oli ikää 8 vuotta ja minulla 12, nyt Done realistisella ikääntymisellä on 14-vuotias ja minä, yllättäen, 18.

Tarkoitukseni on nyt pitää herra aina itselläni, vaikken sillä enää mitään paljoa tekisikään. Se on mun puskaratsu, kilpuri, mitä vaan, ja yksinkertaisesti aivan liian muistorikas hevonen myydä.